Siirry sisältöön

Etteplan ostaa hollantilaisen Tedopres Internationalin

Pörssitiedote – Julkaistu: 02.03.2012 10:20:00

ETTEPLAN OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 2.3.2012 KLO 10.20

ETTEPLAN OSTAA HOLLANTILAISEN TEDOPRES INTERNATIONALIN

Etteplan Oyj jatkaa panostuksiaan teknisen tuoteinformaation menetelmiin ja laajentaa toimintaa Euroopassa hankkimalla Tedopres International B.V.:n.

Etteplan Oyj on allekirjoittanut 2.3.2012 sopimuksen hollantilaisen Tedopres International B.V.:n koko osakekannan ostosta. Tavoitteena on saada kauppa päätökseen 5.3.2012 mennessä. Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta. Vuonna 1974 perustettu yhtiö työllistää tällä hetkellä noin 85 työntekijää ja sillä on toimipisteet Bestissä, Hollannissa sekä Austinissa, Yhdysvalloissa. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2011 noin kahdeksan miljoonaa euroa.

Tedopres International tuottaa edistyksellisiä menetelmiä teknisen tuoteinformaation sisällön tuotantoon ja jakeluun. Yhtiön asiakkaat ovat Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa toimivia globaaleja ilmailu- ja puolustusvälineteollisuuden yrityksiä, lääketieteen tekniikan sekä kaivosteollisuuden laitevalmistajia ja kulutuselektroniikkaa valmistavia yrityksiä.

Tedopres International on kehittänyt uraauurtavia kontrolloidun englannin kielen (Simplified Technical English)  ja kuvittamisen (Simplified Technical Illustrations) palveluratkaisuja ja menetelmiä. Simplified Technical English on alun perin kehitetty ilmailuteollisuuden teknisen tuoteinformaation vaativiin tarpeisiin. Tedopresin ratkaisujen avulla parannetaan tuoteinformaation laatua. Korkean laatutason avulla tuotteiden käytettävyys ja turvallisuus paranevat. Tehokkailla sisällöntuotannon menetelmillä pystytään myös lyhentämään tekstimääriä, minkä ansiosta voidaan saavuttaa merkittäviä, jopa 30-40 prosentin kustannussäästöjä teknisten dokumenttien käännös-, tulostus- ja jakelukustannuksista. Kaupan myötä siirtyvä teknologia mahdollistaa lisäksi teknisen tuoteinformaation innovatiivisen jakelun esimerkiksi mobiileissa päätelaitteissa ja puhesovelluksissa.

Kaupan jälkeen Etteplanin palveluratkaisut kattavat kaikki teknisen tuoteinformaation osa-alueet sisällöntuotannosta jakeluun. Yhdistettynä Etteplanin Kiinan offshoring-palveluun kokonaisuus on teknisen tuoteinformaation alueella ainutlaatuinen.

Etteplan Oyj:n toimitusjohtaja Juha Näkki: ”Allekirjoitettu sopimus noudattaa Etteplanin strategiaa, jonka mukaan yhtiö kehittää jatkuvasti uusia menetelmiä asiakkaittensa muuttuviin tarpeisiin. Tedopresin ensiluokkaiset palveluratkaisut täydentävät erinomaisesti Etteplanin teknisen tuoteinformaation palvelutarjontaa ja luovat Etteplanille entistä parempia kasvumahdollisuuksia sekä nykyisillä että uusilla asiakastoimialoilla”.

Etteplanin palveluksessa on kaupan toteutumisen jälkeen yli 300 teknisen tuoteinformaation asiantuntijaa sisältäen Kiinan yksiköiden henkilöstön.

Kauppa ei vaikuta Etteplan Oyj:n vuodelle 2012 antamaan tulosohjaukseen.

Hollolassa 2. maaliskuuta 2012

Etteplan Oyj

Hallitus

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Juha Näkki, puh. 0400 606 372

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.etteplan.com

Etteplan on teollisten laitteistojen suunnitteluun ja teknisen tuoteinformaation ratkaisuihin ja palveluihin erikoistunut asiantuntijayritys. Etteplanin suunnitteluosaaminen ja palvelutuotteet kattavat asiakkaan tuotteiden elinkaaren kaikki vaiheet. Asiakkaamme ovat alansa johtavia globaaleja yrityksiä, jotka toimivat esimerkiksi ajoneuvo-, lentokone- ja puolustusväline-teollisuudessa, sähköntuotannossa ja voimansiirrossa sekä materiaalinkäsittelyssä.

Etteplanilla on laaja osaaminen elektroniikan ja sulautettujen järjestelmien kehittämisessä, automaatio- ja sähkösuunnittelussa, mekaniikkasuunnittelussa ja teknisen tuoteinformaation ratkaisuissa ja palveluissa.

Vuonna 2011 Etteplanin liikevaihto oli 119, 4 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on tällä hetkellä yli 1 600 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa ja Kiinassa. Etteplan on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETT1V.