Siirry sisältöön

Etteplan vahvistaa asemaansa lai­tos­suun­nit­te­lussa ostamalla SAV Oy:n – muutos tulosohjaukseen

Pörssitiedote – Julkaistu: 31.08.2015 9:30:00

ETTEPLAN OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 31.8.2015 KLO 09.30

ETTEPLAN VAHVISTAA ASEMAANSA LAITOSSUUNNITELUSSA OSTAMALLA SAV OY:N – MUUTOS TULOSOHJAUKSEEN

Etteplan vahvistaa asemaansa laitossuunnittelussa ostamalla Suunnittelu ja Asennusten Valvonta – SAV Oy:n liiketoiminnan ja tytäryhtiöt 31.8.2015 allekirjoitetuilla kauppakirjoilla. Järjestelyn arvo on noin 7 miljoonaa euroa ja kauppasumma maksetaan myyjälle suunnatulla osakeannilla ja käteisvaroilla.

Vuonna 1993 perustettu SAV Oy tarjoaa laitossuunnittelua ja projektipalveluja teollisuudelle. SAV Oy tytäryhtiöineen työllistää noin 190 työntekijää ja konsernilla on toimipisteet kahdeksalla eri paikkakunnalla Suomessa. SAV-konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli noin 12, 5 miljoonaa euroa. Kaupan avulla saavutettavien synergiaetujen arvioidaan olevan noin 0, 3 miljoonaa euroa vuodessa ja toteutuvan vuodesta 2016 alkaen.

Etteplan osti SAV Oy:n liiketoiminnan lisäksi 100 %:n omistusosuuden sekä vastaavan äänioikeuden SAV Oy:n tytäryhtiöistä. Kauppasumma maksetaan osittain käteisellä ja osittain Etteplanin osakkeina. Etteplan järjestää osakkeina maksettavan kauppasumman osan maksua varten suunnatun osakeannin, jossa SAV Oy merkitsee 486 145 Etteplanin uutta osaketta.  

SAV Oy:n ja sen tytäryhtiöiden liiketoiminta siirtyy Etteplanille 1.9.2015. SAV Oy:n ja sen tytäryhtiöiden henkilöstö jatkaa tehtävissään Etteplan-konsernin palveluksessa.

SAV Oy:n palvelut kattavat kaikki projektin vaiheet esisuunnittelusta investoinnin toteutuksessa tarvittaviin suunnittelu- ja projektinhallintapalveluihin, koestus- ja käyttöönottotehtäviin sekä ylläpitotehtäviin. Yhtiö palvelee yli 120 asiakasta. SAV Oy:n asiakkaat toimivat useilla eri teollisuuden toimialoilla.

Etteplan Oyj:n toimitusjohtaja Juha Näkki: ”Tehty kauppa noudattaa Etteplanin yritysostostrategiaa, jonka mukaan laajennamme osaamistamme vastataksemme entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Yrityskaupalla Etteplan saavuttaa merkittävän markkina-aseman laitossuunnittelun alueella Suomessa ja luo yhtiölle entistä parempia kansainvälisiä kasvumahdollisuuksia. Taloudellisiin tavoitteisiimme kuuluu korkean lisäarvon palveluiden osuuden kasvattaminen ja laitossuunnittelun projektiliiketoiminta tukee myös tämän tavoitteen saavuttamista.”

Kaupalla on positiivinen vaikutus Etteplan-konsernin koko vuoden 2015 liikevaihtoon ja liikevoittoon. Kaupan yhteydessä Etteplan Oyj päivittää vuodelle 2015 antamaansa tulosohjausta.

Taloudellinen ohjeistus

Odotamme koko vuoden 2015 liikevaihdon ja liikevoiton kasvavan selvästi vuoteen 2014 verrattuna.

Aikaisempi taloudellinen ohjeistus

Odotamme koko vuoden 2015 liikevaihdon ja liikevoiton kasvavan vuoteen 2014 verrattuna.

Vantaalla 31. elokuuta 2015

Etteplan Oyj

Hallitus

Lisätiedot:
Juha Näkki, toimitusjohtaja, puh. 0400 606 372
Outi-Maria Liedes, SVP, HR & Communications, puh. 040 756 9620

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.etteplan.com

Etteplan tuottaa teknisiä suunnittelupalveluita ja dokumentoinnin ratkaisuja maailman johtaville valmistavan teollisuuden yrityksille. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa.

Vuonna 2014 Etteplanin liikevaihto oli 131, 9 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on 1 900
asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa ja Kiinassa. Etteplan on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETT1V.