Siirry sisältöön

Etteplan vahvistaa asemaansa Ruotsissa ja ostaa Devex Mekatronikin

Lehdistötiedote – Julkaistu: 12.06.2019 13:15:00

Etteplan Oyj Lehdistötiedote 12.6.2019 klo 13.15

Etteplan Oyj vahvistaa asemaansa Ruotsissa ja ostaa insinööritoimisto Devex Mekatronik AB:n. Kauppa toteuttaa Etteplanin kasvustrategiaa, jonka ytimessä ovat orgaanisen kasvun lisäksi osaamisen ja markkina-aseman vahvistaminen yritysostojen avulla. Vuonna 1998 perustettu Devex Mekatronik on erikoistunut elektroniikka- ja mekaniikkasuunnitteluun, ohjelmistokehitykseen ja sulautettuihin järjestelmiin sekä terveysteknologiaan. Devex Mekatronikin liikevaihto vuonna 2018 oli noin 9, 2 miljoonaa euroa ja sillä on asiakkaita useilta eri toimialoilta. Devex Mekatronikissa työskentelee 120 osaajaa ja se toimii Ruotsissa kuudella eri paikkakunnalla Tukholmassa, Upsalassa, Linköpingissä, Karlstadissa, Lundissa ja Sundsvallissa.

Valmistavan teollisuuden laitteiden ja laitosten suunnittelupalveluihin, ohjelmistojen ja sulautettujen järjestelmien ratkaisuihin sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisuihin erikoistunut Etteplan vahvistaa yritysostolla merkittävästi osaamispohjaansa ja markkina-asemaansa Ruotsissa. Kaupan jälkeen Ruotsissa työskentelee yli 600 etteplanilaista viidellätoista eri paikkakunnalla.

”Devex Mekatronikin oston myötä vahvistamme merkittävästi asemaamme Ruotsin kasvavilla markkinoilla ja laajennamme osaamistamme erityisesti terveysteknologian osalta. Samalla vahvistamme useita asiakkuuksiamme ja pystymme jatkossa entistä vahvemmin haastamaan markkinoiden muita toimijoita”, Etteplan Oyj:n toimitusjohtaja Juha Näkki sanoo.

”Devex Mekatronikin 20-vuotinen taival on sisältänyt monta mielenkiintoista kehitysvaihetta, ja olen erittäin ylpeä siitä, mitä olemme saavuttaneet vuosien aikana. Asiakasprojektiemme laajentuessa entisestään tarvitsemme aiempaa enemmän resursseja ja laajempaa osaamispohjaa, jotta voimme vastata asiakkaidemme tarpeisiin. Etteplanin liiketoiminta on kehittynyt myönteisesti Ruotsissa. Yhdessä olemme vahvempia ja voimme luottavaisesti olla mukana aiempaa suuremmissa projekteissa ja voittaa uusia asiakkaita globaaleilta markkinoilta”, Devex Mekatronikin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Eric Boström toteaa.

Etteplan odottaa kaupan tuottavan noin 400 000 euron suuruiset synergiahyödyt vuodesta 2020 eteenpäin. Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta.

Lisätietoja:
Juha Näkki, toimitusjohtaja, Etteplan Oyj, puh.010 307 2077
Outi Torniainen, viestintä- ja markkinointijohtaja, Etteplan Oyj, puh. 040 512 1375
Eric Boström, hallituksen puheenjohtaja, Devex Mekatronik Ab, puh. +46 70 321 6880

Etteplan lyhyesti
Etteplan Oyj:n palvelut kattavat teollisuuden laite– ja laitossuunnittelun ratkaisut,  ohjelmisto- ja sulautettujen järjestelmien ratkaisut sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden, palvelujen ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2018 Etteplanin liikevaihto oli noin 236 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli 3 100 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com